Talouslehti Forbes on listannut KONEen yhdeksi maailman parhaista työnantajista

Lehdistötiedotteet Julkaistu 12.10.2018

KONE Oyj, lehdistötiedote, 12.10.2018

Talouslehti Forbes on listannut KONEen yhdeksi maailman parhaista työnantajista toisena vuonna peräkkäin. KONE on Forbesin vuoden 2018 maailman parhaiden työnantajien Global 2000  listalla sijalla 105.

"Me KONEella voimme olla ylpeitä pääsystä Forbesin parhaiden työnantajien listalle. Yksi KONEen strategisista tavoitteista on ollut jo vuosien ajan olla erinomainen työpaikka, ja saamamme tunnustus on osoitus siitä, että olemme alallamme edelläkävijä", sanoo KONEen henkilöstöjohtaja Susanne Skippari.

"Näemme monimuotoisuuden, henkilöstön hyvinvoinnin ja ammatillisen kehittymisen liiketoiminnan vahvuuksina. Sijoituksemme osoittaa, että nämä arvot ovat tärkeitä myös nykyisille ja potentiaalisille työntekijöillemme", hän lisää.

KONEen henkilöstöstrategiassa painotetaan voimakkaasti työntekijöiden mahdollisuutta osaamisensa ja esimiestaitojensa kehittämiseen. Kaikkia työntekijöitä kannustetaan laatimaan itselleen henkilökohtainen kehittymissuunnitelma ja heitä tuetaan oman osaamisen kehittämisessä laajalla valikoimalla koulutusohjelmia.

KONEella oli vuoden 2017 lopussa yli 55 000 työntekijää, jotka edustavat 129 kansallisuutta ja palvelevat asiakkaita yli 60 maassa.

Forbesin mukaan listalla olevia työnantajia suosittelivat yritysten omat työntekijät sekä muut vastaajat. Kriteereinä olivat erityisesti yritysimago, työolosuhteet ja monimuotoisuus.

Vuoden 2018 maailman parhaiden työnantajien lista laadittiin käymällä läpi yli 430 000 suositusta. Työntekijät arvioivat omaa työnantajaansa ja halukkuuttaan suositella työnantajaansa sukulaisilleen tai tuttavilleen. Vastaajia pyydettiin suosittelemaan myös muita työnantajina arvostamiaan yrityksiä. Lista perustuu Forbesin 2018 Global 2000  listauksiin, joissa oli mukana pörssiyhtiöitä yli 60 maasta.

Lisätiedot:
Hanna Rutanen, viestintäpäällikkö, KONE Oyj, puh. +358 41 507 1361, media@kone.com

Lue lisää
Forbes' Global 2000: Maailman parhaiden työnantajien lista: https://www.forbes.com/world-best-employers/list/3/#tab:rank
KONE työnantajana: https://www.kone.com/shared/sustainability-report/2017/fi/34/
KONE-uralle: https://www.kone.com/fi/kone-uralle/

Aikaisemmin osoitteessa https://www.kone.com/fi/uutiset-ja-taustat/tiedotteet/ julkaistuja tiedotteita:
01.06.2018: Forbes listasi KONEen yhdeksi maailman innovatiivisimmista yrityksistä
06.11.2017: KONE listattu yhdeksi maailman parhaista työnantajista

KONE yrityksenä
KONEen tavoitteena on tehdä kaupungeista parempia paikkoja elää. Olemme alallamme yksi maailman johtavista yrityksistä. Valmistamme hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä tarjoamme ratkaisuja laitteiden huoltoon ja modernisointiin rakennusten koko elinkaaren ajan. Teemme ihmisten liikkumisesta korkeammissa ja älykkäämmissä rakennuksissa turvallista, mukavaa ja luotettavaa. Vuonna 2017 KONEen liikevaihto oli 8,9 miljardia euroa, ja vuoden lopulla henkilöstömäärä oli yli 55 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.
www.kone.com

Jaa tämä sivu

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle