Nousemme toimialamme johtoon 2025 – 2030

Kuusivuotisen strategiakauden aikana tavoitteemme on nousta toimialamme johtoon. Tämä tarkoittaa johtajuutta kolmella osa-alueella. Haluamme olla ensisijainen valinta työntekijöillemme ja asiakkaillemme, suunnannäyttäjä innovoinnissa ja kestävässä kehityksessä sekä johtaja kasvussa ja kannattavuudessa.

Olemme määritelleet neljä strategista painopistealuetta, jotka auttavat meitä saavuttamaan kunnianhimoiset tavoitteemme. Nämä painopistealueet ovat:
1) digitaalisuuden kiihdyttäminen
2) modernisoinnin vauhdittaminen
3) asuinrakennusmarkkinassa voittaminen
4) päästöjen vähentäminen

Strategian ytimessä ovat ihmiset, ja KONE haluaa olla yritys, jonka kanssa on helpointa tehdä yhteistyötä ja miellyttävintä työskennellä.

Siirtyessämme uuteen strategiajaksoon, meitä ohjaavat edelleen arvomme: rohkeus, välittäminen, asiakas ja yhteistyö. Uskomme, että meillä on tärkeä rooli kaupunkien tulevaisuuden muokkaamisessa.

Rise-Visual-FI:1400x700

Neljä strategista painopistealuetta

Digitaalisuuden kiihdyttäminen

Digitalisaatio muokkaa toimialaamme yhä kiihtyvällä vauhdilla. Asiakkaamme haluavat digitaalisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat reaaliaikaisen tiedon sekä välittömän reagoinnin ongelmatilanteissa.

Vauhditamme digitalisaatiota uudistamalla huoltopalvelumme. Data ja laitteiden liittäminen verkkoon ovat meille keskeisiä välineitä, joiden avulla voimme tarjota parasta palvelua asiakkaillemme. Tuotamme lisäarvoa läpinäkyvyyden, turvallisuuden ja käyttöajan kautta sekä korkeamman konversion avulla. Vauhditamme digitalisaatiota uudistamalla huoltopalvelumme. Etäyhteydet mahdollistavat huoltotyön paremman suunnittelun ja digitaaliset työkalut avustavat teknikoita heidän päivittäisessä työssään.


Modernisoinnin vauhdittaminen

Maailmassa on lähes 10 miljoonaa hissiä ja liukuporrasta, jotka olisi aika modernisoida, ja määrä kasvaa nopeasti. Samaan aikaan asiakkaamme etsivät vastuullisia, vähemmän kuormittavia ratkaisuja ja yhä parempaa käyttökokemusta, turvallisuutta ja esteettömyyttä.

Modernisointi tarjoaa meille lähes rajattomasti kasvumahdollisuuksia. Erottaudumme kilpailijoistamme turvallisuudella ja energiatehokkuudella, vähäisemmillä päästöillä ja digitalisaatiolla. Luomme uutta skaalaa modernisointitoimintaamme nopeudella ja toimialan parhaalla osaamisella prosessin jokaisessa vaiheessa.


Johtajuus asuinrakennussegmentissä

Asuinrakennussegmentin osuus maailmanlaajuissesta hissi- ja liukuporrasmarkkinasta on yli 50 prosenttia, ja sillä on suuri merkitys toimintamme kannattavuudelle laittaiden elinkaaren aikana. Uusia asuinrakennuksia rakentavat asiakkaat etsivät yhä enemmän kustannustehokkaita ratkaisuja.

Saavuttaaksemme johtoaseman asuinrakennussegmentissä räätälöimme tarjontaamme ja palveluitamme, jotta vastaamme kustannustehokkaasti tämän asiakasryhmän tarpeisiin. Panostamme myös myynnin ja toimitusten tehokkuuteen.


Päästöjen vähentäminen

Ilmastonmuutoksen torjuminen on aikamme kiireellisin haaste. Asiakkaamme ja kaupungit eri puolilla maailmaa ovat sitoutuneet hiilineutraaliuteen. Rakennetun ympäristön osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on 40 prosenttia, mikä tarjoaa merkittävän mahdollisuuden positiivisen muutoksen edistämiseksi. Asiakkaamme etsivät keinoja vähentää rakentamiseen ja rakennusten toimintaan liittyviä päästöjä.

Autamme asiakkaitamme vähentämään päästöjään ja samalla vähennämme omia päästöjämme. Parannamme edelleen hissiemme ja liukuportaidemme energiatehokkuutta teknologioidemme ja ratkaisujemme avulla. Vahvistamme organisaation kykyjä nopeuttaa hiilineutraaliutta.


Vahvistamme strategiamme ydintä

Strategisten painopistealueiden ohella vahvistamme strategiamme ydintä, jossa ovat ihmiset. Työntekijöillämme on ratkaiseva rooli asiakastyytyväisyydessä. Kehitämme prosessejamme rohkeasti, nopeasti ja yksinkertaistaen, jotta kanssamme on helpointa tehdä yhteistyötä ja meillä on miellyttävintä työkennellä.

Alamme kasvua tukee kolme tärkeää megatrendiä

img_Hongkong_951x535

Kaupungistuminen

Kaupungistuminen monimuotoistuu ja kilpailu kaupunkien välillä kiihtyy. Tarvitsemme kiireesti mahdollisuuksia huokealle asumiselle. Korjausrakentaminen tulee kasvamaan uudisrakentamiseen verrattuna.

KONE_DX_CONCEPT_CAR_MG_4367:760x428%2816-9%29

Teknologia

Teknologinen kehitys, uusien digitaalisten teknologioiden omaksuminen sekä tekoäly ovat keskeisessä roolissa kiihdyttämässä ja vauhdittamassa toimialojen välistä kilpailua.

urban_garden_sweden:760x428%2816-9%29

Kestävä kehitys

Sadat kaupungit ovat sitoutuneet saavuttamaan hiilineutraaliuden ja KONEen asiakkaat ovat myös asettaneet kunnianhimoisia ilmastotavoitteita.

Strategia

Strategia

Kaiken toimintamme kivijalkana on yrityskulttuurimme

Kulttuurimme pohjautuu perusperiaatteisiimme ja arvoihimme. Perusperiaatteet edustavat asioita, joista emme koskaan tingi. Niitä ovat turvallisuus, laatu ja kestävä kehitys. Arvomme ovat rohkeus, välittäminen, asiakas ja yhteistyö. Ne muodostavat kulttuurimme ytimen ja ohjaavat päivittäistä toimintaamme ja ajatteluamme.

Lue lisää kulttuuristamme

Muokkaamme kaupunkien tulevaisuutta

Me KONEella uskomme, että meillä on tärkeä rooli kaupunkien tulevaisuuden muokkaamisessa. Autamme päivittäin kahta miljardia ihmistä liikkumaan turvallisesti, sujuvasti ja saumattomasti älykkäissä ja kestävän kehityksen mukaisissa kaupungeissa ja rakennuksissa.
Lue lisää päämäärästämme

Lue lisää KONEesta julkaisuistamme

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.